Radiohiljaisuutta

Äh, onpas ollu jotenkin vaikea vaan istahtaa alas ja kirjoittaa. Koitan tässä summata nyt mitä tämän kuukauden aikana on suurinpiirtein tapahtunut.

Ensimmäinen viikko meni kivasti. Viime viikon punnituksessa oli paino edelleen laskemaan päin ja treenit oli sujunut ihan kohtalaisesti. Ainoa mieltä painava asia oli se, että viime viikon tiistaina kuntosalilla, kun olin tekemässä jalkapäivän lihaskuntotreeniä, alkoi kesken kyykkyjen vasempaan polveen sattua. Tätä ongelmaa on ennenkin ollut, ehkei koskaan ihan näin nopeasti säännöllisen treenaamisen alkamisen jälkeen, mutta yhtä kaikki tuttu ongelma. Juostessa ja kävellessä tätä ongelmaa ei kuitenkaan ole, joten loppujen lopuksi päätin olla toiveikas sen suhteen, että juoksuhaaveita ei tarvitsisi tämän takia hylätä. Lääkärillä täytynee kyllä piipahtaa, jos vaikka saisin lähetteen fysioterapeutille ja sieltä ohjeet ongelmallisen polven kanssa treenaamiseen.

Tuosta viime viikon torstaista kuitenkin alkoi pienoinen lasku fiiliksen ja motivaation suhteen, mutta sitä tässä korjaillaan. Torstaina otin iisimmin, koska seuraavaan punnitukseen olisi viikko, joten voisihan sitä vaikka vähän herkutellakin... Perjantaina saimme suru-uutisen, lasten isovaari, eli minun appiukkoni isä, oli nukkunut pois. Viikonloppu menikin sitten vähän sinne päin. Olemme huolehtineet isomummista, joka jäi yllättäen yksin, sopineet hautajaisjärjestelyistä ja samalla yrittäneet käsitellä omaa surua ja lasten ikävää. Varsinaiset hautajaisjärjestelyt on appiukon ja hänen sisarustensa hoidettavana, mutta kaikkien mielipiteitä on kuunneltu.

Maanantaina jouduimme palaamaan arkeen, ja minulla alkoi koulutus ihan uudelle alalle. Edelleen syömiset haki uomiaan ja suuhun tuli pistettyä vähän sitä sun tätä mitä käsiin sattui osumaan. Ja heti seuraavana päivänä olikin sitten esikoinen sairaana, ja nyt pari päivää onkin mennyt jälleen kerran sairastuvassa. On ihan käsittämätöntä miten vaikeeta voi olla pitää joku järki syömisissä silloin kun lapsi on sairaana - vaikka ei tätä oikeasti voi raskaaksi sanoa. Lapsi nukkuu ja katsoo Netflixiä suurimman osan päivästä, eikä mulla ole sen ihmeempää tekemistä. Siitä huolimatta ei oo muka yhtään jaksanut nähdä vaivaa ruuan eteen ja suklaata ja karkkia on menny mukavasti joka välissä. Lienee sanomattakin selvää, että treenaamassa en oo käynyt yli viikkoon...

Mistä päästäänkin seuraavaan ongelmaan. Nyt kun mulla alkoi tuo koulutus, ja koulutuksen jälkeen työt, en voi enää pitää päiväjäsenyyttä salille. Aikaisemmin oli aina päivisin aikaa käydä salilla, kun lapset oli hoidossa ja itsellä kalenteri tyhjää täynnä. Nyt joudun ensinnäkin raivaamaan aikaa liikunnalle iltaisin tai aikaisin aamulla - ja ihan unienkin kannalta jotenkin kumpikin vaihtoehto tuntuu siltä, etten pitkään jaksaisi sillä aikataululla. Mutta ehkä tää on oikeasti vaan tottumiskysymys. No, mutta kokopäiväjäsenyys tuonne mun kuntosalille myös maksaa sen verran mansikoita, että rahaa sellaiseenhan meillä ei ole. Joten salin vaihdos halvempaan on edessä, ja pelkään että etäisyyden kuntosaliin kasvaessa kynnys salille lähtemiseenkin kasvaa.

Oikeastihan nämä on kaikki vaan niitä kuuluisia tekosyitä olla laiska, mutta tunnen itseni ja tiedän, että oon hirvittävän hyvä keksimään niitä tekosyitä itselleni. Koitankin nyt uutta lähestymistapaa, tunnistan ongelmakohtani ja koitan taklata tekosyyt heti alkuunsa!

Oikeesti vähän jännittää astua huomenna aamulla vaa'alle, koska vaikka suuhun on tullut viimeisen viikon aikana laitettua kaikkea ihan väärää, on määrät kuitenkin ollut sitä luokkaa, että kyllä mulla energiavajetta on joka päivä jäänyt. Toisinaan enemmän, toisinaan vähemmän, mutta aina on jäänyt. Uskon kuitenkin, että kun ruoka on ollut näinkin epäterveellistä ja veden juominenkin on jäänyt vähän liian vähälle, on vähintään turvotusta kertynyt jonkin verran. Ei tällä ruokavaliolla voi laihtua, vaikka määrät oliskin kohtuullisia.

Tänään tartuin myös tarjoukseen, joka on kummitellut mun Facebook-seinällä jo jonkin aikaa, ja ilmoittauduin mukaan Fitfarmin ilmaiselle Go Fat Go -valmennukselle. Viime syksynä osallistuin Superdieetti Simpleen, mutta ketään ei varmaan yllätä se, että se leikki jäi vähän sille tielleen ja ohjeet on sen jälkeen lojuneet keittiön kaapissa odotellen uutta inspiraatiota. Nyt toi GFG alkaa ensi maanantaina, ja harkitsin vähän että ottaisinko sen avulla ihan uuden suhtautumisen tähän projektiin. Joku oli tuolla GFG:n Facebook-ryhmässä vähän huolissaan siitä miten tuo valmennus häneltä sujuu, ja joku toinen oli kommentoinut siihen suunnilleen näin: "Jätä aivot narikkaan, ja tee vain niin kuin käsketään. Pistä vaaka kaappiin ja unohda punnituksien tuoma stressi." Siinä olikin pari vinkkiä, jotka kolahti mulla johonkin syvälle. Olisko tossa tosiaan avain ainakin tähän lyhyeen valmennukseen?

No, huomenna ainakin vielä astun vaa'alle ja ehkä maanantaina taas kun valmennus alkaa. Jos vaan maltan, taidankin työntää vaa'an sitten syvälle sohvan alle ja kaivaa sen sieltä esiin vasta sitten kun valmennus on ohi. Saa nähdä maltanko!

Rullaa

Säädin tosiaan viime viikon punnituksen jälkeen arkiaktiivisuuttani Kiloklubissa, koska aloin epäillä, että se oli liian korkealla. Nyt viikon verran olen enemmän tai vähemmän menestyksellä syönyt tuon uuden energiasuosituksen mukaan. Lopputuloksena 1,2 kg painonpudotus viikossa. Mitenköhän paljon se olisi sitten ollut, jos joka päivä olisi mennyt suunnitellusti?

Fiilis on tänään korkealla. Painon jumituksen selätys, aurinko, maaliskuu. Ehkä niillä on kaikilla osansa. Olen myös vähän säätänyt tavoitteitani tuota meidän matkaa ajatellen, sillä kovasti kyllä kutkuttaisi lähteä reissuun tavoitepainossa. Se vaatisi tässä vaiheessa inasen tiukempaa ruokavaliota ja kovempaa treeniä, mutta joka tapauksessa se on tavoiteltavissa - joten olenkin ottanut nyt tähän itselleni rinnakkain kahdet tavoitepäivämäärät välitavoitteisiini. Katson kuukauden-pari miten lähtee etenemään ja seurailen niitä tavoitteita, jotka tuntuvat todellisemmilta.

Tajusin vasta, kun aloin kirjoittamaan tätä postausta, että tänäänhän on maaliskuu. Ensimmäinen kevätkuukausi. Tänään on kyllä edelleen ihan liian kylmää ollakseen kevät, mutta kyllä tässä vähän kevätfiilis silti iskee. Kohta pääsee taas lenkkeilemään ulos (nyt mulla ei ole tarpeeksi lämpimiä housuja ulkolenkeille), talvitakin voi heivata taas puoleksi vuodeksi (ja ehkä lopullisesti, koska suunnitelmien mukaan nykyisen takin pitäisi olla liian iso ensi talvena!), ja tennaritkin voi jo melkein kaivaa kaapista. Aina maaliskuussa alkaa tuntua siltä, että elämä voittaa taas ja kohta elämä on taas vähän helpompaa - ihan vaikka senkin takia, että kun säät lämpenee niin lapsillekaan ei tarvitse pukea niin jäätävän monia kerroksia vaatteita...

Ja kun näin tuon yllä olevan kuvan, tapahtui taas pikku raksutusta mun päässäni kaiken tän fiilistelyn keskellä. Tää vuosi on vähän niin kuin tämän elämän osa-alueen tarina. Ekat kaksi lukua onkin olleet keskenään aika erilaiset, ja silti molemmat vieneet kohti loppuhuipennusta, jonka oon mielessäni aikatauluttanut sinne 12. lukuun eli vuoden loppuun. Nyt alkaa kolmas luku, ja näen kyllä jo heti millä tavalla tää tulee eroamaan vaikkapa edellisestä. Viime kuu meni yli puoliksi siinä, kun jumitin samoissa lukemissa enkä edistynyt, mutta nyt tuntuu, että oon viimeisen viikon aikana saanut kiinni siitä, miten tän homman tulee edetä, joten maaliskuun toivon olevan niiden suurimpien tulosten kuukausi - alkuunhan tietysti tapahtuu aina kaikkein eniten kehitystä niin urheilun kuin painonpudotuksenkin saralla. Sen, mitä neljäs luku sitten tuo tullessaan, näkee myöhemmin.

Nyt on tosiaan takana suurinpiirtein kuukausi tätä uutta suuntaa ja taivalta kohti noita suurimpia tavoitteitani. Tässä kohtaa on siis aika hyvä hetki myös tarkastella miten on edistytty. Painonpudotustahan on käsitelty jo aika paljonkin, mutta mitä muuta? Treenien suhteen oon vasta pääsemässä kunnolla alkuun, joten kauhean paljon en voi niistä vielä sanoa. Sen olen huomannut, että juoksumatolla juostessa olen saanut nostaa vauhtiani vähän verrattuna siihen millä vauhdilla alkuun juoksin. Muutama viikko sitten juoksentelin sellaista reilua 30 min kerrallaan ja nopeus oli 6 km/h, silloin syke pysyi alle aerobisen sykerajan. Eilen nostin vähän nopeutta 6,5 km/h ja huomasin, että syke pysytteli edelleen rajoissa! Pieniä asioita, mutta kuitenkin niin tärkeitä. Peruskunnon rakentaminen on tässä vaiheessa niin tärkeetä, että kyllä tästä voi hyvillä mielin taas jatkaa treenejä. Painoja en vielä ole nostanut lihaskuntotreenissä, kun en ole vielä kunnolla päässyt sitä aloittamaan - vasta yksittäisiä treenikertoja on takana sen osalta.

Toinen seurattava asia on ollut kehon mitat. Muutamia senttejä on sieltä sun täältä lähtenyt, mutta toistaiseksi aika maltillisia eroja vielä ollut. Tuntuu myös siltä, että tänään mitatessani vähän turvotti, mutta jos se tosiaan oli näin niin kyllähän sen huomaa sitten seuraavissa mittauksissa jos mitat humpsahtaa äkkiä pienemmiksi. Olen siis mitannut ympärysmittoja rinnan, vyötärön ja lantion kohdalta, sekä käsivarresta ja reidestä. Kaikkinensa näistä on nyt huvennut 10 cm kuukaudessa aika tasaisesti, kaikissa mitoissa on tapahtunut jotain muutosta. Pakko olla tyytyväinen siihen, että näinkin lyhyessä ajassa on tapahtunut kuitenkin aika selkeä muutos, vaikka peilistähän en tietenkään sitä vielä näe. Käytän yleensä niin joustavia vaatteitakin, etten paljon niissäkään ole huomannut eroa. Siksi mittanauha onkin niin tärkeä työväline, että eron huomaa silloinkin kun sitä ei vielä näe.

Takana on siis tosi hyvä ja opettavainen kuukausi! Alan pikkuhiljaa jo itsekin uskoa siihen, että tässä ollaan nyt tosiaan tekemässä muutoksia pitkän kaavan mukaan, eikä sellaista pikkupyrähdystä, mitä on aiemmin tullut tehtyä useammin kuin olisi tarpeen.

Kiireinen viikko ja tankkausta

Onpas ollut kiireinen viikko. Juhlittiin tällä viikolla syntymäpäivääni, joten luonnollisesti koko viikko on mennyt siivotessa, kun on täytynyt saada koti siihen kuntoon, että mummit ja vaaritkin voi tulla kylään. Nyt on juhlat kuitenkin juhlittu ja ruokailut mennyt pari päivää sen mukaisesti.

Yllättäen nämä kaksi tankkauspäivää on ilmeisesti kuitenkin tehnyt hyvää, sillä tänä aamuna sain viimein painon putoamaan ensimmäistä kertaa viikkoihin kunnolla. Jumitus siis jatkui yhä edelleen viikkopunnituksessa torstaina, jolloin painoin tasan saman verran kuin viime ja sitä edellisellä viikolla. Tarkastelinkin sitten asetuksiani tuolla Kiloklubissa, ja huomasin, että olin asettanut arkiaktiivisuuteni aika korkeaksi. Laskin sitä pykälän alaspäin ja huomasin, että suositusenergiansaanti putosi sen verran, että olenkin saattanut viime viikkoina syödä liikaa. Ruoan määrää on kuitenkin nyt ollut helppo muuttaa, kun ruoan laatua on jo muutama viikko opeteltu, eikä enää tarvitse käyttää niin paljon energiaa sen miettimiseen.

Torstain jälkeen paino onkin ollut pikkuhiljaa laskusuunnassa, kunnes tänä aamuna olikin tapahtunut melkein puolen kilon nytkähdys eiliseen verrattuna, ja vaikka yksittäisten päivien välinen ero onkin loppujen lopuksi aika merkityksetön, niin suunta on nyt jälleen oikea, ja tavoitteet alkaa näyttää taas mahdollisilta ja toteutettavilta. Jos siis ei muuta, niin ainakin tämä vaikuttaa positiivisesti motivaatiooni! Tänään voinkin hyvillä mielin keskittyä taas täysillä syömisiin ja huomenna alkavaan uuteen viikkoon.

Liikuntaa en tällä viikolla ehtinyt loppupeleissä harrastamaan kertaakaan. Alkuviikosta piti olla salipäivä, joka jäi väliin kun pääsinkin auttamaan siskoani heidän pienten kaksosvauvojensa hoidossa, kun perheen esikoinen oli kuumeessa kotona ja siskon mies puolestaan juuri palannut isyysvapaalta töihin. Siitä loppuviikko menikin tosiaan siivoillessa ja vähän myös sosiaalisen elämän ylläpidossa, joten päätin keskittyä nyt niihin. Yhden viikon takia ei juoksutreenini kärsi merkittävästi, kunhan ensi viikolla palaan juoksumatolle ja lähden täysillä tekemään uutta lihaskuntotreeniäni.

Nyt taidan kuitenkin mennä kaivelemaan pakastimesta itselleni lounasta ja suunnittelemaan tämän päivän kauppalistaa!

Suunta ylöspäin

No niin, heti kun vähän valittaa niin alkaa hommat kummasti rullaamaan. Paino nytkähti inasen alaspäin ja näyttää nyt jo vähän paremmalta, ehkä torstaihin mennessä saavuttaisin sen puolen kilon viikkopudotuksen, johon vois kyllä jo olla enemmän kuin tyytyväinen.

Viime viikon treenit ja syömiset meni sitten loppupeleissä ihan kohtuullisesti. Lopputuloksena oli 21/28 vihreää palleroa, ja korkeimman ja alimman energimäärän ero oli alle 200 kcal. Tasaisuutta siis on saavutettu niin kuin oli suunnitelmanakin! Oon onnistunut ujuttamaan mukaan myös vähän herkkupuolta, mikä kyllä helpottaa jaksamista ihan huikeen paljon. Suurin ongelma tällä hetkellä on leivän päällä käytettävä levite. Mies ei oikein innostu kevyemmistä vaihtoehdoista, mutta jos pari-kolme kertaa päivässä laitan leivän päälle tota Oivariinia niin aika äkkiä on energiapallero keltaisena, koska ruokavaliossa on liikaa kovia rasvoja. Mietin vaan, että uskaltaisinko ostaa jotain vähän kevyempää tai kasvirasvapohjaisempaa, mikä kelpais miehelle. Täytynee vaan kokeilla, ja jos hän sitten hylkii ihan täysin sitä niin saavat lasten kanssa jatkaa Oivariini-linjalla.

Treenitkin meni tosiaan ihan kivasti vaikka ne sitten painottuikin vaan sinne loppuviikkoon. Perjantaina kävin tekemässä sen suunnittelemani intervallitreenin, lauantaina ja sunnuntaina käytiin mun kuntosaliohjelma pt:n kanssa läpi. Eka päivä oli vielä jopa kiva, on siinä toki haastetta, muttei mitään niin pahaa että olis ikävä tehdä sitä. Toinen päivä onkin sitten ihan eri juttu; se on keskittynyt jalka- ja keskivartalotreeniin, joten paljon erilaisia kyykkyjä on aika paljon, ja ne onkin osoittautunut aika vaikeiksi mulle. Etenkin vasen polvi meinaa alkaa kiertää heti kun väsyn, joten täytyy ihan erityistä huomiota kiinnittää siihen, ja sehän tietysti tekee liikkeestä sitäkin raskaamman. Askelkyykyt on tietysti yhtä murhaa, ja mun keskivartalohan on sen verran rapasessa kunnossa synnytysten jäljiltä, että ei paljon lohduttanut kun viimeisen jalkaliikkeen kohdalla pt sanoi, että tää on vika jalkaliike, ja jäljellä on enää keskivartalotreeni. Mutta yhtä kaikki sitä tarpeellisempaahan näitä puuttellisia osa-alueita on treenata! Joten hammasta purren vaan kerran viikossa väännän sen kamalan kakkospäivänkin.

Nämä molemmat liikkeet kuuluu mun kuntosalitreeniin.

Perjantaina salille mennessä kävikin ilmi yksi vähän ikävämpi juttu: mun sykevyö on mennyt rikki. Se ei enää yhdistänyt puhelimeen, eikä juoksumattoon. Yritin sitten illemmalla kotona myös vianmääritystä Polarin tuotetuen avulla, mutta oli pakko myöntää että se oli tullut tiensä päähän. Kaikki ylimääräiset rahathan pitäis laittaa nyt säästöön matkaa varten, mutta kestävyysurheilun treenaamisesta tavoitteellisesti ei tuu kyllä mitään, jos ei treenisyke ole tiedossa. Puhuinkin tästä miehelle ja rutisinkin vähän, kun kaikki aina hajoaa just sillon kun ei olisi rahaa ostaa uutta. Mies nappasikin vinkistä vaarin ja osti mulle synttärilahjan pari päivää etukäteen! Sain Polarin M400-juoksukellon, jonka mukana tuli myös uusi sykevyö. Tämä oli vähän vanhempaa mallia, mutta uudemman mallin kanssa ei kuulemma ihmeempiä eroja ole, muuta kuin se että uudempi kello mittaa sykkeen ranteesta eikä erillistä sykevyötä tarvita. Mulle kuitenkin tää sykevyö on jopa parempi vaihtoehto, joten mikäs sen sopivampaa! M400 mittaa myös päivittäistä aktiivisuutta ja unen määrää ja laatua. Sehän se vasta mielenkiintoista onkin! Mua kiinnostaakin erityisesti tietää toi unen määrä ja ennen kaikkea se laatu! Viime yönä hyvälaatuisen unen määrä oli prosentuaalisesti tosi hyvä, mutta ajallisesti jäi kyllä vähän lyhyeksi. Tää tsemppaakin ihan uudelle tavalla menemään aikaisemmin sänkyyn!

Ja kaiken kukkuraisiksi olen nyt ilmoittautunut ensimmäiseen juoksutavoitteissa mainitsemaani tapahtumaan! Raholan kymppi juostaan siis 6.5. joten siihen mennessä olisi paras olla 10 km juoksukunnossa. Onhan tää kyllä aika jännittävää.

Uus viikko alkaa siis todella paljon paremmissa tunnelmissa kuin miten viikonloppu alkoi! Niin ne asiat vaan järjestyy aina parhain päin.

Helpottaako tää?

Tämän viikon oon pysynyt tarkempana ton energiamäärän kanssa. Korkeimman ja alimman energiamäärän välillä on eroa vain 150 kcal. Viikonloppu näyttää mikä on koko viikon tulos sen suhteen. Palleroista on nyt olleet vihreitä 15/20 (olettaen että tää päivä menee suunnitelman mukaan), mikä sekin on aika hyvin.

Liikunnat sen sijaan on ollut vähän vaatimattomammalla tolalla... Kävin kävelylenkillä alkuviikosta, mutta en vaan oo saanut itseäni salille juoksemaan. Tänään pitäis mennä, laskeskelin jo aikataulunkin, että pääsen sopivasti ruuan jälkeen, ehdin syömään ajoissa seuraavan aterian ja ehdin vielä hakemaan muksuja hoidosta... En tiedä miks se on muka niin vaikeeta. Siellä on kivaa, sali on tosi lähellä kotia ja mulla on oikein hyvät varusteet. En vaan jostain syystä saa itseäni liikkeelle.

Ja kaiken lisäks paino junnaa paikallaan. On ihan ymmärrettävää että paino jumittaa jossain vaiheessa, mutta kyllä tää vähän lannistaa, kun jumitus alkaa jo heti alkuun. Sinnittelen nyt edelleen tässä tällä samalla linjalla, energiamäärä päivittäin 1900 kcal molemmin puolin, herkut minimissä ja mahdollisimman monta palleroa viikossa vihreinä. Päätin jo toissapäivänä (ennen eilistä viikkopunnitusta) että sinnittelen tällä nyt ainakin kuukauden, ja katson mitä tapahtuu. Vaikka paino ei siinä ajassa putoaisi, mulla on sen jälkeen aikaa korjata tilanne. Jos tää tosiaan on vain alkujumitus, niin eiköhän kuukaudessa alkaisi oikea suunta jo näkyä.

Mutta vaikeeta se kuukausi kyllä tulee olemaan jos ei muutosta ala tapahtua. Usko meinaa loppua harva se päivä, mutta yhtä usein kerään motivaationi rippeet takaisin kasaan, puren hammasta ja jatkan samalla linjalla.

Nyt mulla on loppuviikon suunnitelmana käydä vielä muutaman kerran salilla (personal trainer pääsee viimein mun kanssa katsomaan sen kuntosaliohjelman, jee!), tehdä jotain hyvää ruokaa ja valmistautua henkisesti ja ehkä ruokapuolellakin ens viikkoon. Kyllä helpottaa päiviä kun lounas on valmiiksi tehty, eikä tarvi kuin lämmittää.

Nyt täytyy vaan tsempata. Ja selata paljon inspiraatiokuvia ja motivaatiokuvia...

Tämän päivän lounas.

Kompurointia

Viime päivät on taas ollut vähän tahmeampia.

Aktiivisesti oon ruokapäiväkirjaa pitänyt, mutta vähän karulta viime viikko kyllä näytti. Viikossa noita ruuan laatupalleroitahan siis on yhteensä 28; neljä per päivä. Noista palleroista oli viime viikolla vihreitä vain puolet. Sinänsähän tulos on ihan ok, voisi ne huonomminkin olla. Varsinkin kun viime viikolle osui se vatsatautipäiväkin (jolloin arvattavasti kaikki pallerot helottivat punaisina). Energiamäärät on vaihdellut tosi paljon, terveinä päivinä se on ollut kaikkea 1550 kcal ja 2200 kcal välillä. Täytyis ehkä tähdätä vähän tasaisempaan energiansaantiin, ja vain silloin tällöin ottaa niitä cheat mealeja, jolloin energiamäärät saa sitten kohota korkeammalle.

Liikuntakerratkin jäi viime viikolla kahteen. Ei päästykään kattomaan kuntosaliohjelmaa viikonloppuna, joten raahauduin sitten vain eilen tekemään intervallitreenin, ja unohdin vielä venytelläkin. Tällä viikolla täytyy kyllä tsempata, että sais sen 4 liikuntapäivää ainakin.

Nyt vajaa pari viikkoa ruokapäiväkirjan pitämistä on takana, ja olen huomannut kuinka vaikeaa on oikeasti syödä tarpeeksi terveellistä ruokaa! Jos saan tunnollisesti kaikki 5 ateriaa syötyä, se ei ole ihan niin vaikeaa, mutta jos yksikin jää väliin niin on tosi hankalaa saada tarpeeksi energiaa. Energiamäärähän tulee tietysti helposti täyteen jos syö herkkuja ohessa, mutta herkuttomina päivinä se onkin hankalampaa.

Ja viime päivinä on kyllä herkutkin maistunut. Ruokavaliossa pidättäytyminen on myös ollut vaikeampaa aina kun ei syö kotona eikä ole omia eväitä mukana. Ei välttämättä edes siksi, ettei oikeita ruokia olisi tarjolla, vaan siksi että on vaikeampaa kieltäytyä epäterveellisistä vaihtoehdoista vaikkapa kyläillessä. Olen kyllä pikkuhiljaa alkanut puhua tästä projektistani avoimemmin, jolloin herkuista kieltäytyminenkin käy vähän helpommin kun voi suoraan sanoa, ettei tämä nyt oikein sovi ruokavaliooni tänään. Edelleen kuitenkin tuntuu vähän oudolta puhua tästä esimerkiksi sellaisille ihmisille, jotka eivät koskaan itse ole olleet tilanteessa, jossa painoa olisi syytä pudottaa. Ehkä sekin kuitenkin helpottaa kun projekti etenee ihan senkin takia, että jossakin vaiheessa ulkopuolisetkin kyllä näkevät ulkomuodossa tapahtuneen muutoksen.

Viimeisin asia, mikä on näitä viime päiviä tahmeuttanut, on vaaka. Tykkään usein käydä vaa'alla jopa päivittäin, eikä yhden tai kahden päivän painonnousu minua vielä hetkauta, koska tiedän kuinka se paino sitten sieltä muutaman päivän päästä nytkähtää alas, jos ruokavalio on ollut kohdillaan. Nyt paino on tietysti noussut systemaattisesti muutaman sata grammaa päivässä useamman päivän putkeen ja hiljalleen alkaa epätoivo kohottaa päätään; voisiko se alaspäin nytkähdys jo tulla?! Koitan takoa sinnikkäästi päähäni, että voihan se paino jumittaa yli viikonkin kunnes humpsahtaa yhtäkkiä reilusti alaspäin, ja olla ajautumatta siihen kierteeseen, jossa koitan josko ihan vähän vain vähemmän syömällä saisikin painon alaspäin... Toistaiseksi olen onnistunut pitämään energiamäärät kohtuullisen korkealla, mutta täytyy tässä kai katsoa peiliin ja ruokapäiväkirjaan, että eihän se ruuan laatu ole ollut mitenkään parhaasta päästä. Onhan tässä voinut nesteitäkin taas kertyä.

Eipä auta kuin laittaa leuka rintaan ja jatkaa kohti uusia pettymyksiä jatkaa sinnikkäästi tällä aloittamallani polulla ja kiinnittää vielä entistäkin enemmän huomiota siihen ruuan laatuun. Herkuista on lupa kieltäytyä myös kyläillessä!

Saavutuksia ja uusia tavoitteita

Alan olla pikkuhiljaa taas elävien kirjoissa. Tänään kävin pitkällä kävelyllä ja se tuntui ihan hyvältä, juoksinkin vähän. Viikonloppuna uskallan siis taas salille! Ruokailutkin alkaa palailla oikeisiin uomiinsa ja tuntua taas hyvältä.

Sain tässä pari päivää sitten itselleni yhden lisätavoitteen lisää. Tai ehkä sen voisi laskea myös jonkinlaisena palkintona, joka on pakko ansaita kun on jo hankittukin. Lähdetään nimittäin jouluksi Los Angelesiin! L.A. on ollut yksi niistä kaupungeista, joihin olen aina haaveillut matkustavani, joten nyt kun sinne pääsen niin lomakuvia en aio pilata ulkonäöllä, johon en ole tyytyväinen. Sitä paitsi jos sattuu oikein lämpimiä päiviä, täytyyhän minun olla bikinikunnossa. Katsoin tuota omaa tavoitelistaani ja sen mukaan matkalle lähtiessämme olisin juuri saavuttanut uuden kymmenluvun. Pudotettavaakin olisi silloin enää viimeiset 5 kg, joten kyllä vaan kelpaisi lähteä matkalle sen tuloksen voimin. Hillitön tsemppi ja rutistus siis päälle, nyt on vielä hyvät 10 kk aikaa tehdä töitä tavoitteeni eteen.

Tätä painonpudotusurakkaa myös helpottaa se säästökuuri, joka meidän täytyi aloittaa, jotta saadaan tarpeeksi rahaa kasaan matkakassaan. Eipä auta enää syödä ravintolaruokia aina kun vähän laiskottaa, eikä rahaa ylimääräisiin herkkuihinkaan onneksi nyt ole! Mikäs siis sen helpompaa, kuin olla syömättä ruokia, joihin ei ole rahaa. Ongelmaksihan tässä vaan muodostuu nyt se, että onhan epäterveelliset valmisruuat joskus paljonkin halvempia kuin tuore tofu, liha, kana, kasvikset tai varsinkaan kala. Täytyy vaan suunnitella huolella, niin kaikki on mahdollista!

Tänään oli myös ensimmäinen viikkopunnitus aloituksen jälkeen. Ilahduttava tulos kaikkien ylimääräisten nesteiden lähdettyä kehosta oli kokonaiset 2,7 kg pudotusta viikossa! Sain tästä tosiaankin aika hyvän etumatkan noihin tavoiteaikatauluihin, niin on sitten loppupuolella varaa pudotella painoa vähän hitaammin. Ensimmäisen välietapinkin (kaikki välietapit löytyvät omalta sivultaan, jonka löydätte tuolta yläpalkista otsikon alapuolelta) saavutin 3,5 viikkoa etuajassa, joten tällä erää homma on erittäin hyvin hanskassa! Vartalonmittojakin jo mittailin, ja olihan sielläkin vähän muutosta tapahtunut, mutta uskoisin että kokonaisuudessaan noita mittoja kannattaa kuitenkin seurata vaikkapa kuukauden välein, joten katsellaan ensi kuussa sitten yhdessä mitä niiden osalta on saatu aikaan.

Tästä on enemmän kuin hyvä jatkaa seuraavaan viikkoon ja kohti seuraavia välitavoitteita.