Kiireinen viikko ja tankkausta

Onpas ollut kiireinen viikko. Juhlittiin tällä viikolla syntymäpäivääni, joten luonnollisesti koko viikko on mennyt siivotessa, kun on täytynyt saada koti siihen kuntoon, että mummit ja vaaritkin voi tulla kylään. Nyt on juhlat kuitenkin juhlittu ja ruokailut mennyt pari päivää sen mukaisesti.

Yllättäen nämä kaksi tankkauspäivää on ilmeisesti kuitenkin tehnyt hyvää, sillä tänä aamuna sain viimein painon putoamaan ensimmäistä kertaa viikkoihin kunnolla. Jumitus siis jatkui yhä edelleen viikkopunnituksessa torstaina, jolloin painoin tasan saman verran kuin viime ja sitä edellisellä viikolla. Tarkastelinkin sitten asetuksiani tuolla Kiloklubissa, ja huomasin, että olin asettanut arkiaktiivisuuteni aika korkeaksi. Laskin sitä pykälän alaspäin ja huomasin, että suositusenergiansaanti putosi sen verran, että olenkin saattanut viime viikkoina syödä liikaa. Ruoan määrää on kuitenkin nyt ollut helppo muuttaa, kun ruoan laatua on jo muutama viikko opeteltu, eikä enää tarvitse käyttää niin paljon energiaa sen miettimiseen.

Torstain jälkeen paino onkin ollut pikkuhiljaa laskusuunnassa, kunnes tänä aamuna olikin tapahtunut melkein puolen kilon nytkähdys eiliseen verrattuna, ja vaikka yksittäisten päivien välinen ero onkin loppujen lopuksi aika merkityksetön, niin suunta on nyt jälleen oikea, ja tavoitteet alkaa näyttää taas mahdollisilta ja toteutettavilta. Jos siis ei muuta, niin ainakin tämä vaikuttaa positiivisesti motivaatiooni! Tänään voinkin hyvillä mielin keskittyä taas täysillä syömisiin ja huomenna alkavaan uuteen viikkoon.

Liikuntaa en tällä viikolla ehtinyt loppupeleissä harrastamaan kertaakaan. Alkuviikosta piti olla salipäivä, joka jäi väliin kun pääsinkin auttamaan siskoani heidän pienten kaksosvauvojensa hoidossa, kun perheen esikoinen oli kuumeessa kotona ja siskon mies puolestaan juuri palannut isyysvapaalta töihin. Siitä loppuviikko menikin tosiaan siivoillessa ja vähän myös sosiaalisen elämän ylläpidossa, joten päätin keskittyä nyt niihin. Yhden viikon takia ei juoksutreenini kärsi merkittävästi, kunhan ensi viikolla palaan juoksumatolle ja lähden täysillä tekemään uutta lihaskuntotreeniäni.

Nyt taidan kuitenkin mennä kaivelemaan pakastimesta itselleni lounasta ja suunnittelemaan tämän päivän kauppalistaa!

Suunta ylöspäin

No niin, heti kun vähän valittaa niin alkaa hommat kummasti rullaamaan. Paino nytkähti inasen alaspäin ja näyttää nyt jo vähän paremmalta, ehkä torstaihin mennessä saavuttaisin sen puolen kilon viikkopudotuksen, johon vois kyllä jo olla enemmän kuin tyytyväinen.

Viime viikon treenit ja syömiset meni sitten loppupeleissä ihan kohtuullisesti. Lopputuloksena oli 21/28 vihreää palleroa, ja korkeimman ja alimman energimäärän ero oli alle 200 kcal. Tasaisuutta siis on saavutettu niin kuin oli suunnitelmanakin! Oon onnistunut ujuttamaan mukaan myös vähän herkkupuolta, mikä kyllä helpottaa jaksamista ihan huikeen paljon. Suurin ongelma tällä hetkellä on leivän päällä käytettävä levite. Mies ei oikein innostu kevyemmistä vaihtoehdoista, mutta jos pari-kolme kertaa päivässä laitan leivän päälle tota Oivariinia niin aika äkkiä on energiapallero keltaisena, koska ruokavaliossa on liikaa kovia rasvoja. Mietin vaan, että uskaltaisinko ostaa jotain vähän kevyempää tai kasvirasvapohjaisempaa, mikä kelpais miehelle. Täytynee vaan kokeilla, ja jos hän sitten hylkii ihan täysin sitä niin saavat lasten kanssa jatkaa Oivariini-linjalla.

Treenitkin meni tosiaan ihan kivasti vaikka ne sitten painottuikin vaan sinne loppuviikkoon. Perjantaina kävin tekemässä sen suunnittelemani intervallitreenin, lauantaina ja sunnuntaina käytiin mun kuntosaliohjelma pt:n kanssa läpi. Eka päivä oli vielä jopa kiva, on siinä toki haastetta, muttei mitään niin pahaa että olis ikävä tehdä sitä. Toinen päivä onkin sitten ihan eri juttu; se on keskittynyt jalka- ja keskivartalotreeniin, joten paljon erilaisia kyykkyjä on aika paljon, ja ne onkin osoittautunut aika vaikeiksi mulle. Etenkin vasen polvi meinaa alkaa kiertää heti kun väsyn, joten täytyy ihan erityistä huomiota kiinnittää siihen, ja sehän tietysti tekee liikkeestä sitäkin raskaamman. Askelkyykyt on tietysti yhtä murhaa, ja mun keskivartalohan on sen verran rapasessa kunnossa synnytysten jäljiltä, että ei paljon lohduttanut kun viimeisen jalkaliikkeen kohdalla pt sanoi, että tää on vika jalkaliike, ja jäljellä on enää keskivartalotreeni. Mutta yhtä kaikki sitä tarpeellisempaahan näitä puuttellisia osa-alueita on treenata! Joten hammasta purren vaan kerran viikossa väännän sen kamalan kakkospäivänkin.

Nämä molemmat liikkeet kuuluu mun kuntosalitreeniin.

Perjantaina salille mennessä kävikin ilmi yksi vähän ikävämpi juttu: mun sykevyö on mennyt rikki. Se ei enää yhdistänyt puhelimeen, eikä juoksumattoon. Yritin sitten illemmalla kotona myös vianmääritystä Polarin tuotetuen avulla, mutta oli pakko myöntää että se oli tullut tiensä päähän. Kaikki ylimääräiset rahathan pitäis laittaa nyt säästöön matkaa varten, mutta kestävyysurheilun treenaamisesta tavoitteellisesti ei tuu kyllä mitään, jos ei treenisyke ole tiedossa. Puhuinkin tästä miehelle ja rutisinkin vähän, kun kaikki aina hajoaa just sillon kun ei olisi rahaa ostaa uutta. Mies nappasikin vinkistä vaarin ja osti mulle synttärilahjan pari päivää etukäteen! Sain Polarin M400-juoksukellon, jonka mukana tuli myös uusi sykevyö. Tämä oli vähän vanhempaa mallia, mutta uudemman mallin kanssa ei kuulemma ihmeempiä eroja ole, muuta kuin se että uudempi kello mittaa sykkeen ranteesta eikä erillistä sykevyötä tarvita. Mulle kuitenkin tää sykevyö on jopa parempi vaihtoehto, joten mikäs sen sopivampaa! M400 mittaa myös päivittäistä aktiivisuutta ja unen määrää ja laatua. Sehän se vasta mielenkiintoista onkin! Mua kiinnostaakin erityisesti tietää toi unen määrä ja ennen kaikkea se laatu! Viime yönä hyvälaatuisen unen määrä oli prosentuaalisesti tosi hyvä, mutta ajallisesti jäi kyllä vähän lyhyeksi. Tää tsemppaakin ihan uudelle tavalla menemään aikaisemmin sänkyyn!

Ja kaiken kukkuraisiksi olen nyt ilmoittautunut ensimmäiseen juoksutavoitteissa mainitsemaani tapahtumaan! Raholan kymppi juostaan siis 6.5. joten siihen mennessä olisi paras olla 10 km juoksukunnossa. Onhan tää kyllä aika jännittävää.

Uus viikko alkaa siis todella paljon paremmissa tunnelmissa kuin miten viikonloppu alkoi! Niin ne asiat vaan järjestyy aina parhain päin.

Helpottaako tää?

Tämän viikon oon pysynyt tarkempana ton energiamäärän kanssa. Korkeimman ja alimman energiamäärän välillä on eroa vain 150 kcal. Viikonloppu näyttää mikä on koko viikon tulos sen suhteen. Palleroista on nyt olleet vihreitä 15/20 (olettaen että tää päivä menee suunnitelman mukaan), mikä sekin on aika hyvin.

Liikunnat sen sijaan on ollut vähän vaatimattomammalla tolalla... Kävin kävelylenkillä alkuviikosta, mutta en vaan oo saanut itseäni salille juoksemaan. Tänään pitäis mennä, laskeskelin jo aikataulunkin, että pääsen sopivasti ruuan jälkeen, ehdin syömään ajoissa seuraavan aterian ja ehdin vielä hakemaan muksuja hoidosta... En tiedä miks se on muka niin vaikeeta. Siellä on kivaa, sali on tosi lähellä kotia ja mulla on oikein hyvät varusteet. En vaan jostain syystä saa itseäni liikkeelle.

Ja kaiken lisäks paino junnaa paikallaan. On ihan ymmärrettävää että paino jumittaa jossain vaiheessa, mutta kyllä tää vähän lannistaa, kun jumitus alkaa jo heti alkuun. Sinnittelen nyt edelleen tässä tällä samalla linjalla, energiamäärä päivittäin 1900 kcal molemmin puolin, herkut minimissä ja mahdollisimman monta palleroa viikossa vihreinä. Päätin jo toissapäivänä (ennen eilistä viikkopunnitusta) että sinnittelen tällä nyt ainakin kuukauden, ja katson mitä tapahtuu. Vaikka paino ei siinä ajassa putoaisi, mulla on sen jälkeen aikaa korjata tilanne. Jos tää tosiaan on vain alkujumitus, niin eiköhän kuukaudessa alkaisi oikea suunta jo näkyä.

Mutta vaikeeta se kuukausi kyllä tulee olemaan jos ei muutosta ala tapahtua. Usko meinaa loppua harva se päivä, mutta yhtä usein kerään motivaationi rippeet takaisin kasaan, puren hammasta ja jatkan samalla linjalla.

Nyt mulla on loppuviikon suunnitelmana käydä vielä muutaman kerran salilla (personal trainer pääsee viimein mun kanssa katsomaan sen kuntosaliohjelman, jee!), tehdä jotain hyvää ruokaa ja valmistautua henkisesti ja ehkä ruokapuolellakin ens viikkoon. Kyllä helpottaa päiviä kun lounas on valmiiksi tehty, eikä tarvi kuin lämmittää.

Nyt täytyy vaan tsempata. Ja selata paljon inspiraatiokuvia ja motivaatiokuvia...

Tämän päivän lounas.

Kompurointia

Viime päivät on taas ollut vähän tahmeampia.

Aktiivisesti oon ruokapäiväkirjaa pitänyt, mutta vähän karulta viime viikko kyllä näytti. Viikossa noita ruuan laatupalleroitahan siis on yhteensä 28; neljä per päivä. Noista palleroista oli viime viikolla vihreitä vain puolet. Sinänsähän tulos on ihan ok, voisi ne huonomminkin olla. Varsinkin kun viime viikolle osui se vatsatautipäiväkin (jolloin arvattavasti kaikki pallerot helottivat punaisina). Energiamäärät on vaihdellut tosi paljon, terveinä päivinä se on ollut kaikkea 1550 kcal ja 2200 kcal välillä. Täytyis ehkä tähdätä vähän tasaisempaan energiansaantiin, ja vain silloin tällöin ottaa niitä cheat mealeja, jolloin energiamäärät saa sitten kohota korkeammalle.

Liikuntakerratkin jäi viime viikolla kahteen. Ei päästykään kattomaan kuntosaliohjelmaa viikonloppuna, joten raahauduin sitten vain eilen tekemään intervallitreenin, ja unohdin vielä venytelläkin. Tällä viikolla täytyy kyllä tsempata, että sais sen 4 liikuntapäivää ainakin.

Nyt vajaa pari viikkoa ruokapäiväkirjan pitämistä on takana, ja olen huomannut kuinka vaikeaa on oikeasti syödä tarpeeksi terveellistä ruokaa! Jos saan tunnollisesti kaikki 5 ateriaa syötyä, se ei ole ihan niin vaikeaa, mutta jos yksikin jää väliin niin on tosi hankalaa saada tarpeeksi energiaa. Energiamäärähän tulee tietysti helposti täyteen jos syö herkkuja ohessa, mutta herkuttomina päivinä se onkin hankalampaa.

Ja viime päivinä on kyllä herkutkin maistunut. Ruokavaliossa pidättäytyminen on myös ollut vaikeampaa aina kun ei syö kotona eikä ole omia eväitä mukana. Ei välttämättä edes siksi, ettei oikeita ruokia olisi tarjolla, vaan siksi että on vaikeampaa kieltäytyä epäterveellisistä vaihtoehdoista vaikkapa kyläillessä. Olen kyllä pikkuhiljaa alkanut puhua tästä projektistani avoimemmin, jolloin herkuista kieltäytyminenkin käy vähän helpommin kun voi suoraan sanoa, ettei tämä nyt oikein sovi ruokavaliooni tänään. Edelleen kuitenkin tuntuu vähän oudolta puhua tästä esimerkiksi sellaisille ihmisille, jotka eivät koskaan itse ole olleet tilanteessa, jossa painoa olisi syytä pudottaa. Ehkä sekin kuitenkin helpottaa kun projekti etenee ihan senkin takia, että jossakin vaiheessa ulkopuolisetkin kyllä näkevät ulkomuodossa tapahtuneen muutoksen.

Viimeisin asia, mikä on näitä viime päiviä tahmeuttanut, on vaaka. Tykkään usein käydä vaa'alla jopa päivittäin, eikä yhden tai kahden päivän painonnousu minua vielä hetkauta, koska tiedän kuinka se paino sitten sieltä muutaman päivän päästä nytkähtää alas, jos ruokavalio on ollut kohdillaan. Nyt paino on tietysti noussut systemaattisesti muutaman sata grammaa päivässä useamman päivän putkeen ja hiljalleen alkaa epätoivo kohottaa päätään; voisiko se alaspäin nytkähdys jo tulla?! Koitan takoa sinnikkäästi päähäni, että voihan se paino jumittaa yli viikonkin kunnes humpsahtaa yhtäkkiä reilusti alaspäin, ja olla ajautumatta siihen kierteeseen, jossa koitan josko ihan vähän vain vähemmän syömällä saisikin painon alaspäin... Toistaiseksi olen onnistunut pitämään energiamäärät kohtuullisen korkealla, mutta täytyy tässä kai katsoa peiliin ja ruokapäiväkirjaan, että eihän se ruuan laatu ole ollut mitenkään parhaasta päästä. Onhan tässä voinut nesteitäkin taas kertyä.

Eipä auta kuin laittaa leuka rintaan ja jatkaa kohti uusia pettymyksiä jatkaa sinnikkäästi tällä aloittamallani polulla ja kiinnittää vielä entistäkin enemmän huomiota siihen ruuan laatuun. Herkuista on lupa kieltäytyä myös kyläillessä!

Saavutuksia ja uusia tavoitteita

Alan olla pikkuhiljaa taas elävien kirjoissa. Tänään kävin pitkällä kävelyllä ja se tuntui ihan hyvältä, juoksinkin vähän. Viikonloppuna uskallan siis taas salille! Ruokailutkin alkaa palailla oikeisiin uomiinsa ja tuntua taas hyvältä.

Sain tässä pari päivää sitten itselleni yhden lisätavoitteen lisää. Tai ehkä sen voisi laskea myös jonkinlaisena palkintona, joka on pakko ansaita kun on jo hankittukin. Lähdetään nimittäin jouluksi Los Angelesiin! L.A. on ollut yksi niistä kaupungeista, joihin olen aina haaveillut matkustavani, joten nyt kun sinne pääsen niin lomakuvia en aio pilata ulkonäöllä, johon en ole tyytyväinen. Sitä paitsi jos sattuu oikein lämpimiä päiviä, täytyyhän minun olla bikinikunnossa. Katsoin tuota omaa tavoitelistaani ja sen mukaan matkalle lähtiessämme olisin juuri saavuttanut uuden kymmenluvun. Pudotettavaakin olisi silloin enää viimeiset 5 kg, joten kyllä vaan kelpaisi lähteä matkalle sen tuloksen voimin. Hillitön tsemppi ja rutistus siis päälle, nyt on vielä hyvät 10 kk aikaa tehdä töitä tavoitteeni eteen.

Tätä painonpudotusurakkaa myös helpottaa se säästökuuri, joka meidän täytyi aloittaa, jotta saadaan tarpeeksi rahaa kasaan matkakassaan. Eipä auta enää syödä ravintolaruokia aina kun vähän laiskottaa, eikä rahaa ylimääräisiin herkkuihinkaan onneksi nyt ole! Mikäs siis sen helpompaa, kuin olla syömättä ruokia, joihin ei ole rahaa. Ongelmaksihan tässä vaan muodostuu nyt se, että onhan epäterveelliset valmisruuat joskus paljonkin halvempia kuin tuore tofu, liha, kana, kasvikset tai varsinkaan kala. Täytyy vaan suunnitella huolella, niin kaikki on mahdollista!

Tänään oli myös ensimmäinen viikkopunnitus aloituksen jälkeen. Ilahduttava tulos kaikkien ylimääräisten nesteiden lähdettyä kehosta oli kokonaiset 2,7 kg pudotusta viikossa! Sain tästä tosiaankin aika hyvän etumatkan noihin tavoiteaikatauluihin, niin on sitten loppupuolella varaa pudotella painoa vähän hitaammin. Ensimmäisen välietapinkin (kaikki välietapit löytyvät omalta sivultaan, jonka löydätte tuolta yläpalkista otsikon alapuolelta) saavutin 3,5 viikkoa etuajassa, joten tällä erää homma on erittäin hyvin hanskassa! Vartalonmittojakin jo mittailin, ja olihan sielläkin vähän muutosta tapahtunut, mutta uskoisin että kokonaisuudessaan noita mittoja kannattaa kuitenkin seurata vaikkapa kuukauden välein, joten katsellaan ensi kuussa sitten yhdessä mitä niiden osalta on saatu aikaan.

Tästä on enemmän kuin hyvä jatkaa seuraavaan viikkoon ja kohti seuraavia välitavoitteita.

A little inspiration never killed anybody

Terveisiä sairastuvalta

Eilinen meni sairastaessa, kun puolet perheestä oli vatsataudin kourissa. Nuorimmainen kärsi tämän taudin jo viime viikolla, nyt toivotaan että viimeinen perheenjäsen säästyy.

Painonpudotukseenhan tämä tietysti on vaikuttanut oikeinkin kivasti, ekan viikon pudotus olisi tämän aamun mukaan peräti 4,5 kg, heh. No, "virallinen" punnitus on torstaina, parissa päivässä ehtii tämä sairauspaino ehkä nousemaan siihen todelliseen lukemaan. Eilen söin tosi vähän ja tasan tarkkaan sitä, mitä teki mieli, mutta tänään kun vointi on jo parempi, täytyy pysyttäytyä fiksummissa valinnoissa. Raikkaat vihannekset onneksi maistuu nyt just tosi hyviltä, joten sen suhteen tuskin ihmeempää ongelmaa tulee!

Fiilikset koko projektin suhteen on viime päivinä ollut hieman hankalammat, mutta se kuuluu asiaan. Tuntuu niin ankealta sanoa, että tämä on tuttua, koska olen käynyt tämän läpi niin monesti aiemminkin... Mutta toisaalta se helpottaa tämän vaiheen yli pääsemistä! Muutaman ensimmäisen päivän jälkeen tulee väkisinkin se innostuksen lopahdus, mutta into ja motivaatio löytyy taas pian, kunhan jaksan määrätietoisesti pysyttäytyä terveellisessä ruuassa ja liikuntasuunnitelmassa. Toivottavasti myös ensimmäinen virallinen punnitus ja mittaus parin päivän päästä kohottaa tunnelmaa.

Treenit on luonnollisestikin jääneet muutamaksi päiväksi sairauden takia, enkä tiedä uskallanko vielä huomennakaan lähteä treenaamaan. Tärkeimpänä pidän kuitenkin sitä, että saisin tälle viikolle edes muutaman treenikerran loppuviikosta, kunhan olen tervehtynyt kunnolla ja palauttanut energiatasot normaalille tasolle. Kevyttä kävelyä ja hieman lihaskuntoa viikonloppuna, kun olisi suunnitelmissa että personal trainer (eli serkkuni) tulee kanssani kuntosalilleni ja käydään läpi hänen suunnittelemansa kaksijakoinen kuntosaliohjelma, joka tukisi juoksua ja painonpudotusta. Serkkuni on ennenkin tehnyt minulle treeniohjelmia, ja hänet tuntien tiedossa on sarjojen toistoa useampaan kertaan, mutta voinnista riippuen täytyy katsoa jätetäänkö osa sarjoista tekemättä ja keskitytään tekemään liikkeet kertaalleen puhtaasti ja testataan mitkä on sopivat painot.

Nyt palaan sohvalle pikkuneidin viereen toipumaan ja katselemaan elokuvaa! Kyllä tässä sairastamisessa hyvätkin puolensa on - tämä toipilaspäivä on paras, kun saa hyvällä omatunnolla loikoilla ja olla tekemättä yhtään mitään.

Miten tähän on tultu

En ole koskaan varsinaisesti ollut hoikka. Jos nyt en nuorempana ollut erityisen isokokoinenkaan, niin en toisaalta myöskään pienikokoinen (paitsi pituudeltani, mutta se nyt on aivan toinen tarina). Olen suunnistanut, lasketellut, tanssinut ja harrastanut erinäisiä muitakin urheilulajeja koko lapsuuteni, mutten koskaan ole kokenut itseäni erityisen urheilulliseksi - olen vain harrastellut. Suunnistuskisoissa olin useimmiten viimeinen sarjassani, laskettelua en edes osannut ajatella urheiluna, koska tein sitä vain huvikseni, ja tanssilajinikin oli urheilumielessä sieltä kevyimmästä päästä. Jossain vaiheessa tämä kaikki kuitenkin jäi.

Joskus yläasteen lopulla tai lukion alussa elämäntapani muuttuivat hiljalleen huonompaan ja paino alkoi nousta. Huomasin sen kyllä, ja välillä teinkin asian eteen jotain, mutten koskaan lukion alun jälkeen ole saavuttanut maagista normaalipainon ylärajaa. Kaveripiirin muutos, uusi parisuhde, kotoa pois muuttaminen, täysi-ikäistyminen... Näillä kaikilla on varmasti ollut osansa painoni kehityksessä. Olen kipuillut hiljalleen kohoavan painoni vuoksi vuosikaudet ja välillä suhtautuminen itseeni, ruokaan, syömiseen ja liikuntaan on ollut hyvinkin mustavalkoinen ja jopa sairaalloinen. Suurimman osan ajasta olen kuitenkin ollut mukavuudenhaluinen ja aikaansaamaton, enkä ole pitänyt painoani niin suurena ongelmana, että olisin pystynyt pysyvää muutosta tekemään. Terveytenikin on aina ollut hyvä, eikä painon aiheuttamia ongelmia ole ollut, joten kunnollista motivaattoria ei ole ollut.

Yli 5 vuotta painoni pysyi suurinpiirtein samassa, muutosta tapahtui vain jokunen kilo suuntaan ja toiseen. Tuudittauduin siihen, että ainakin painoni pysyy tässä eikä enää nouse, joten eihän tässä ole mitään hätää. Kahden raskautenikin aikana paino on alimmillaan ja ylimmillään ollut maksimissaan 5 kg päässä lähtöpainosta - alkuraskaudessa olen aina kärsinyt ruokahaluttomuudesta ja etovasta olosta, jonka ansiosta paino on pudonnut muutaman kilon, ja vasta lähempänä raskauden puoliväliä paino on alkanut nousta, joskin painonnousu on ollut hyvin maltillista. Synnytyksen jälkeen paino on pudonnut nopeasti ja asettunut lopulta taas siihen samaan tuttuun lukemaan.

Pari viikkoa sitten kävin terveysmessuilla, jossa voitin kehonkoostumusmittauksen läheisessä liikuntakeskuksessa. Varasin ajan seuraavalle viikolle ja menin paikalle varustautuneena vanhaan tuttuun tulokseen: painoindeksi on rapian yli 30, rasvaa on hieman liikaa mutta lihastakin kropasta löytyy. Näistä kolmesta vain kaksi osui kohdalleen.

Se, että painoindeksini olikin salakavalasti kohonnut lähentelemään 35:tä, ei järkyttänyt minua heti. Yllätyin, mutta keskityin kuitenkin muihin mittauksen tuloksiin, jotka olivat minulle tuttuja. Liityin jäseneksi liikuntakeskukseen, koska olin jo aiemminkin miettinyt kuntosaliharrastuksen aloittamista uudelleen. Vasta kotona muutama päivä myöhemmin ymmärsin todellisuuden. Painoni oli kohonnut korkeammalle kuin ikinä aiemmin - viimeisimmilläni raskaanakin olen painanut vielä kilon verran vähemmän kuin nyt. Olin saavuttanut uuden kymmenluvun, joka tuntui toivottamalta. Painoindeksini oli vaikean lihavuuden rajoilla. Seuraava askel olisi sairaalloinen lihavuus. Todellisuus oli pakko kohdata ja myöntää itselleen: nyt ei ole enää aikaa etsiä motivaatiota, vaan sen on löydyttävä tässä ja nyt, näistä luvuista.

Liikuntakeskukseen liittyessäni sain liittymisetuna myös yhden tapaamisen personal trainerin kanssa. Kävin tapaamassa traineria ja juttelimme tavoitteistani. Sen reilun tunnin aikana omat tavoitteeni kirkastuivat minullekin: nyt olisi oikea aika lähteä jahtaamaan pitkäaikaista unelmaa maratonin juoksemisesta. Asetin tavoitteen toukokuulle 2019, reilun vuoden päähän, ja muutaman välitavoitteen matkan varrelle - 10 km, puolimaratonin ja 33 km:n juoksut. 

Tästä tavoitteiden asettamisesta ja edellisessä postauksessakin kertomastani ruokapäiväkirjan aloittamisesta on vasta alle viikko. Matkani on vasta lapsenkengissä, ja paljon tulee vielä tapahtumaan sen aikana. Takapakkia, motivaation kadottamista, lipsumisia. Päämäärä on kuitenkin kirkkaana mielessäni, päättäväisyyttä ja vanhaa kunnon suomalaista sisua löytyy takataskusta sen verran, että on syytä laittaa osa säilöön heikkojen hetkien varalle. Pohjalta on suunta vain ylöspäin.

Alkuun

Haaveissani on ollut maraton jo noin 9 vuotta. Kerta toisensa jälkeen olen aloittanut juoksutreenit, mutta aina eteen on tullut jotain, jonka takia treenit on jääneet - flunssa, loma, työkuviot tai ties mitä muuta, eikä tauon jälkeen into ole palannut. 

Täytän pian 27 vuotta. Olen vuosikausia ajatellut, että olen vielä nuori ja minulla on aikaa pudottaa painoani ja treenata itseni hyvään kuntoon. Nyt alkaa kuitenkin tuntua siltä, että kolmekymppiset kolkuttavat enää parin mutkan takana, ja alkaa olla viimeiset hetket tehdä täyskäännös elämäntavoissani, jos aion ehtiä tavoitteisiini ennen sitä. 

Mitä ne tavoitteeni sitten ovat? Tällä hetkellä päätavoitteeni siintävät 26 kg painonpudotuksessa ja 42,195 km juoksukunnon saavutuksessa. Takarajaksi näiden tavoitteiden saavuttamiselle olen asettanut kevään 2019, ja Tukholman maratonin. Saavuttaakseni nämä tavoitteet joudun tekemään kovasti töitä, eikä aikaa motivaation kadottamiselle juuri ole. Siksi haluankin kirjoittaa ajatuksiani matkan varrelta ylös, jotta motivaation ollessa kadoksissa voin palata tänne ja pohtia omia syitäni jatkaa samalla linjalla. Tiedän aiemmasta kokemuksesta, että vaikka ensimmäisestä kompastuskivestä, ensimmäisistä mieliteoista, on nyt päästy yli, ei päätösten tekeminen tästä helpotu. 

Parhaimmillaankin olen yhtäjaksoisesti pystynyt ylläpitämään kunnollista ruokailurytmiä ja hyvää ruokavaliota parisen kuukautta ennen täydellistä otteen kirpoamista, mutta silloin suhtautumiseni on ollut hieman erilainen. Vaikka periaatteessa olen tiennyt ja tiedostanut ongelmani, en kuitenkaan ole juurikaan syventynyt siihen, ja kaunis ajatus uusista mahdollisuuksista ja armollisuudesta on jäänyt vain pinnalliseksi kuvaksi. Todellisuudessa on olen antanut itselleni huomaamattanikin ruoskaa heti kun vastaan on tullut ensimmäinen isompi lipsahdus. Mutta viime aikoina olen kovasti työstänyt ajatusta siitä, millainen on normaali terveellinen elämäntapa.  Kuinka paljon herkkuja tai cheat mealeja voi syödä. Kuinka usein saa laiskottaa ja jättää treenin väliin, jos tuntuu siltä. Orjallinen sääntöjen, dieettien ja ohjelmien noudattaminen toimii vain tietyn aikaa, joten jo heti alusta asti on annettava itselleen anteeksi jälkiruuaksi syöty lakupatukka tai iltapalaksi syöty pulla. Etenkin jos herkut jakautuvat pitkin viikkoa, ei ole mitään mieltä ruoskia itseään turhasta. Mieheni totesi minulle eräänä iltana, että "tämä on valintojen maailma", kun totesin, etten voi iltapalan kanssa juoda limpparia, koska olin jo aiemmin päivällä syönyt karkkia. Se herätti minut ajattelemaan: tämä tosiaankin on valintojen maailma. Seuraavana päivänä jätin lakupatukan syömättä kun muu perhe herkutteli, sillä halusin jättää iltaa varten mahdollisuuden juoda siiderin. Siideri jäi juomatta, mutta kuinka paljon sitä olisikaan tehnyt mieli jos olisin tiennyt, etten saa juoda sitä.

Konkreettisina välineinä tavoitteideni saavuttamiseen käytän ruokapäiväkirjaa ja personal trainerin kanssa suunniteltuja treeniohjelmia. Ruokapäiväkirjana käytän Kiloklubia, joka on tähän asti käyttämistäni palveluista ehkä paras. Olen ollut jäsenenä palvelussa jo ainakin kymmenen vuotta, mutta ongelma sen käyttämisessä aiemmin on ollut käytön vaikeus puhelimella - mobiilisivustoa tai sovellusta ei ole ollut olemassa. Nyttemmin mobiilisivusto on saatu tehtyä ja ruokapäiväkirjan täyttäminen sitä kautta on helppoa. Kiloklubi laskee pituuden, painon ja aktiivisuustason mukaan tavoitteelliset kilokalorimäärät, jotka huitelevat aika korkealla - mikä onkin erityisen tärkeää kun myös treenaa tavoitteellisesti. Palautetta ruokavaliosta Kiloklubi antaa neljältä osa-alueelta liikennevalojen tyyliin vihreällä, keltaisella tai punaisella valolla. Osa-alueet ovat kasvisten määrä, energian jakautuminen, herkkujen määrä sekä kuidun määrä. Palautetta siis saa esimerkiksi siitä jos syödyt hiilihydraatit ovat huonolaatuisia, jolloin tulee kehotus vaihtaa leivät ja pastat tummiin täysjyvävaihtoehtoihin, tai jos rasvojen laatua on syytä parantaa terveellisempiin vaihtoehtoihin. Neljän vihreän palluran rivistön saavuttaminen on yllättävän motivoivaa, puhumattakaan siitä, että saisi koko viikon pallurat vihreiksi. Ruokavalion suunnitteleminen etukäteen on yllättäen hauskaa ja motivoivaa.

Treeniohjelmassani keskitytään ensialkuun peruskunnon parantamiseen, lihastasapainon saavuttamiseen ja rasvanpolttoon. Siispä ohjelmassa on tällä hetkellä intervalliharjoituksia, ylä- ja keskivartalon lihaskuntotreeniä, sekä kevyttä aerobista liikuntaa. Kehonkoostumusmittaus paljasti reilun ylipainon lisäksi (onneksi) sen, että lihasta löytyy kropastani kohtuullisesti, ja että se on keskittynyt erityisesti alaraajoihin ja keskivartaloon yläraajojen ollessa selkeästi heikommat. Juoksussa erityisen tärkeää on keskivartalon hallinta, joten sen treenaaminen on pakollinen lisä pitkän matkan juoksua ajatellen. Lihaksia ei kuitenkaan auta kasvattaa, sillä niistä on pitkillä matkoilla vain haittaa, joten lihaskuntoharjoittelussa keskitytään tekemään pitkiä sarjoja kevyemmillä painoilla. Rasvanpolton tueksi olen löytänyt kuntosaliltani uuden rakkauden - infrapunasaunan. Treenin jälkeen infrapunasauna vauhdittaa aineenvaihduntaa ja auttaa lihaksia palautumaan. Kuuleman mukaan 30 minuuttia infrapunasaunassa vastaa jopa 10 km juoksua - siitä en tiedä, mutta saunan lämpö on mukava ja auttaa varmasti ainakin palautumisessa, joten aion jatkossakin hyödyntää tätä ihanuutta kun sellaiseen kerran mahdollisuus on! Jos se lisäksi auttaa painonpudotuksessa, niin sehän on vain bonusta.

Tällä erää tekemäni elämänmuutokset tuntuvat hyvältä, ja uskon terveellisten päätösten tekemisen olevan helpompaa, kunhan pidän kirkkaasti mielessä tavoitteeni, syyni, ja ennen kaikkea armollisuuden. Sen, miten tämä onnistuu käytännössä, näyttää aika.