Radiohiljaisuutta

Äh, onpas ollu jotenkin vaikea vaan istahtaa alas ja kirjoittaa. Koitan tässä summata nyt mitä tämän kuukauden aikana on suurinpiirtein tapahtunut.

Ensimmäinen viikko meni kivasti. Viime viikon punnituksessa oli paino edelleen laskemaan päin ja treenit oli sujunut ihan kohtalaisesti. Ainoa mieltä painava asia oli se, että viime viikon tiistaina kuntosalilla, kun olin tekemässä jalkapäivän lihaskuntotreeniä, alkoi kesken kyykkyjen vasempaan polveen sattua. Tätä ongelmaa on ennenkin ollut, ehkei koskaan ihan näin nopeasti säännöllisen treenaamisen alkamisen jälkeen, mutta yhtä kaikki tuttu ongelma. Juostessa ja kävellessä tätä ongelmaa ei kuitenkaan ole, joten loppujen lopuksi päätin olla toiveikas sen suhteen, että juoksuhaaveita ei tarvitsisi tämän takia hylätä. Lääkärillä täytynee kyllä piipahtaa, jos vaikka saisin lähetteen fysioterapeutille ja sieltä ohjeet ongelmallisen polven kanssa treenaamiseen.

Tuosta viime viikon torstaista kuitenkin alkoi pienoinen lasku fiiliksen ja motivaation suhteen, mutta sitä tässä korjaillaan. Torstaina otin iisimmin, koska seuraavaan punnitukseen olisi viikko, joten voisihan sitä vaikka vähän herkutellakin... Perjantaina saimme suru-uutisen, lasten isovaari, eli minun appiukkoni isä, oli nukkunut pois. Viikonloppu menikin sitten vähän sinne päin. Olemme huolehtineet isomummista, joka jäi yllättäen yksin, sopineet hautajaisjärjestelyistä ja samalla yrittäneet käsitellä omaa surua ja lasten ikävää. Varsinaiset hautajaisjärjestelyt on appiukon ja hänen sisarustensa hoidettavana, mutta kaikkien mielipiteitä on kuunneltu.

Maanantaina jouduimme palaamaan arkeen, ja minulla alkoi koulutus ihan uudelle alalle. Edelleen syömiset haki uomiaan ja suuhun tuli pistettyä vähän sitä sun tätä mitä käsiin sattui osumaan. Ja heti seuraavana päivänä olikin sitten esikoinen sairaana, ja nyt pari päivää onkin mennyt jälleen kerran sairastuvassa. On ihan käsittämätöntä miten vaikeeta voi olla pitää joku järki syömisissä silloin kun lapsi on sairaana - vaikka ei tätä oikeasti voi raskaaksi sanoa. Lapsi nukkuu ja katsoo Netflixiä suurimman osan päivästä, eikä mulla ole sen ihmeempää tekemistä. Siitä huolimatta ei oo muka yhtään jaksanut nähdä vaivaa ruuan eteen ja suklaata ja karkkia on menny mukavasti joka välissä. Lienee sanomattakin selvää, että treenaamassa en oo käynyt yli viikkoon...

Mistä päästäänkin seuraavaan ongelmaan. Nyt kun mulla alkoi tuo koulutus, ja koulutuksen jälkeen työt, en voi enää pitää päiväjäsenyyttä salille. Aikaisemmin oli aina päivisin aikaa käydä salilla, kun lapset oli hoidossa ja itsellä kalenteri tyhjää täynnä. Nyt joudun ensinnäkin raivaamaan aikaa liikunnalle iltaisin tai aikaisin aamulla - ja ihan unienkin kannalta jotenkin kumpikin vaihtoehto tuntuu siltä, etten pitkään jaksaisi sillä aikataululla. Mutta ehkä tää on oikeasti vaan tottumiskysymys. No, mutta kokopäiväjäsenyys tuonne mun kuntosalille myös maksaa sen verran mansikoita, että rahaa sellaiseenhan meillä ei ole. Joten salin vaihdos halvempaan on edessä, ja pelkään että etäisyyden kuntosaliin kasvaessa kynnys salille lähtemiseenkin kasvaa.

Oikeastihan nämä on kaikki vaan niitä kuuluisia tekosyitä olla laiska, mutta tunnen itseni ja tiedän, että oon hirvittävän hyvä keksimään niitä tekosyitä itselleni. Koitankin nyt uutta lähestymistapaa, tunnistan ongelmakohtani ja koitan taklata tekosyyt heti alkuunsa!

Oikeesti vähän jännittää astua huomenna aamulla vaa'alle, koska vaikka suuhun on tullut viimeisen viikon aikana laitettua kaikkea ihan väärää, on määrät kuitenkin ollut sitä luokkaa, että kyllä mulla energiavajetta on joka päivä jäänyt. Toisinaan enemmän, toisinaan vähemmän, mutta aina on jäänyt. Uskon kuitenkin, että kun ruoka on ollut näinkin epäterveellistä ja veden juominenkin on jäänyt vähän liian vähälle, on vähintään turvotusta kertynyt jonkin verran. Ei tällä ruokavaliolla voi laihtua, vaikka määrät oliskin kohtuullisia.

Tänään tartuin myös tarjoukseen, joka on kummitellut mun Facebook-seinällä jo jonkin aikaa, ja ilmoittauduin mukaan Fitfarmin ilmaiselle Go Fat Go -valmennukselle. Viime syksynä osallistuin Superdieetti Simpleen, mutta ketään ei varmaan yllätä se, että se leikki jäi vähän sille tielleen ja ohjeet on sen jälkeen lojuneet keittiön kaapissa odotellen uutta inspiraatiota. Nyt toi GFG alkaa ensi maanantaina, ja harkitsin vähän että ottaisinko sen avulla ihan uuden suhtautumisen tähän projektiin. Joku oli tuolla GFG:n Facebook-ryhmässä vähän huolissaan siitä miten tuo valmennus häneltä sujuu, ja joku toinen oli kommentoinut siihen suunnilleen näin: "Jätä aivot narikkaan, ja tee vain niin kuin käsketään. Pistä vaaka kaappiin ja unohda punnituksien tuoma stressi." Siinä olikin pari vinkkiä, jotka kolahti mulla johonkin syvälle. Olisko tossa tosiaan avain ainakin tähän lyhyeen valmennukseen?

No, huomenna ainakin vielä astun vaa'alle ja ehkä maanantaina taas kun valmennus alkaa. Jos vaan maltan, taidankin työntää vaa'an sitten syvälle sohvan alle ja kaivaa sen sieltä esiin vasta sitten kun valmennus on ohi. Saa nähdä maltanko!

Rullaa

Säädin tosiaan viime viikon punnituksen jälkeen arkiaktiivisuuttani Kiloklubissa, koska aloin epäillä, että se oli liian korkealla. Nyt viikon verran olen enemmän tai vähemmän menestyksellä syönyt tuon uuden energiasuosituksen mukaan. Lopputuloksena 1,2 kg painonpudotus viikossa. Mitenköhän paljon se olisi sitten ollut, jos joka päivä olisi mennyt suunnitellusti?

Fiilis on tänään korkealla. Painon jumituksen selätys, aurinko, maaliskuu. Ehkä niillä on kaikilla osansa. Olen myös vähän säätänyt tavoitteitani tuota meidän matkaa ajatellen, sillä kovasti kyllä kutkuttaisi lähteä reissuun tavoitepainossa. Se vaatisi tässä vaiheessa inasen tiukempaa ruokavaliota ja kovempaa treeniä, mutta joka tapauksessa se on tavoiteltavissa - joten olenkin ottanut nyt tähän itselleni rinnakkain kahdet tavoitepäivämäärät välitavoitteisiini. Katson kuukauden-pari miten lähtee etenemään ja seurailen niitä tavoitteita, jotka tuntuvat todellisemmilta.

Tajusin vasta, kun aloin kirjoittamaan tätä postausta, että tänäänhän on maaliskuu. Ensimmäinen kevätkuukausi. Tänään on kyllä edelleen ihan liian kylmää ollakseen kevät, mutta kyllä tässä vähän kevätfiilis silti iskee. Kohta pääsee taas lenkkeilemään ulos (nyt mulla ei ole tarpeeksi lämpimiä housuja ulkolenkeille), talvitakin voi heivata taas puoleksi vuodeksi (ja ehkä lopullisesti, koska suunnitelmien mukaan nykyisen takin pitäisi olla liian iso ensi talvena!), ja tennaritkin voi jo melkein kaivaa kaapista. Aina maaliskuussa alkaa tuntua siltä, että elämä voittaa taas ja kohta elämä on taas vähän helpompaa - ihan vaikka senkin takia, että kun säät lämpenee niin lapsillekaan ei tarvitse pukea niin jäätävän monia kerroksia vaatteita...

Ja kun näin tuon yllä olevan kuvan, tapahtui taas pikku raksutusta mun päässäni kaiken tän fiilistelyn keskellä. Tää vuosi on vähän niin kuin tämän elämän osa-alueen tarina. Ekat kaksi lukua onkin olleet keskenään aika erilaiset, ja silti molemmat vieneet kohti loppuhuipennusta, jonka oon mielessäni aikatauluttanut sinne 12. lukuun eli vuoden loppuun. Nyt alkaa kolmas luku, ja näen kyllä jo heti millä tavalla tää tulee eroamaan vaikkapa edellisestä. Viime kuu meni yli puoliksi siinä, kun jumitin samoissa lukemissa enkä edistynyt, mutta nyt tuntuu, että oon viimeisen viikon aikana saanut kiinni siitä, miten tän homman tulee edetä, joten maaliskuun toivon olevan niiden suurimpien tulosten kuukausi - alkuunhan tietysti tapahtuu aina kaikkein eniten kehitystä niin urheilun kuin painonpudotuksenkin saralla. Sen, mitä neljäs luku sitten tuo tullessaan, näkee myöhemmin.

Nyt on tosiaan takana suurinpiirtein kuukausi tätä uutta suuntaa ja taivalta kohti noita suurimpia tavoitteitani. Tässä kohtaa on siis aika hyvä hetki myös tarkastella miten on edistytty. Painonpudotustahan on käsitelty jo aika paljonkin, mutta mitä muuta? Treenien suhteen oon vasta pääsemässä kunnolla alkuun, joten kauhean paljon en voi niistä vielä sanoa. Sen olen huomannut, että juoksumatolla juostessa olen saanut nostaa vauhtiani vähän verrattuna siihen millä vauhdilla alkuun juoksin. Muutama viikko sitten juoksentelin sellaista reilua 30 min kerrallaan ja nopeus oli 6 km/h, silloin syke pysyi alle aerobisen sykerajan. Eilen nostin vähän nopeutta 6,5 km/h ja huomasin, että syke pysytteli edelleen rajoissa! Pieniä asioita, mutta kuitenkin niin tärkeitä. Peruskunnon rakentaminen on tässä vaiheessa niin tärkeetä, että kyllä tästä voi hyvillä mielin taas jatkaa treenejä. Painoja en vielä ole nostanut lihaskuntotreenissä, kun en ole vielä kunnolla päässyt sitä aloittamaan - vasta yksittäisiä treenikertoja on takana sen osalta.

Toinen seurattava asia on ollut kehon mitat. Muutamia senttejä on sieltä sun täältä lähtenyt, mutta toistaiseksi aika maltillisia eroja vielä ollut. Tuntuu myös siltä, että tänään mitatessani vähän turvotti, mutta jos se tosiaan oli näin niin kyllähän sen huomaa sitten seuraavissa mittauksissa jos mitat humpsahtaa äkkiä pienemmiksi. Olen siis mitannut ympärysmittoja rinnan, vyötärön ja lantion kohdalta, sekä käsivarresta ja reidestä. Kaikkinensa näistä on nyt huvennut 10 cm kuukaudessa aika tasaisesti, kaikissa mitoissa on tapahtunut jotain muutosta. Pakko olla tyytyväinen siihen, että näinkin lyhyessä ajassa on tapahtunut kuitenkin aika selkeä muutos, vaikka peilistähän en tietenkään sitä vielä näe. Käytän yleensä niin joustavia vaatteitakin, etten paljon niissäkään ole huomannut eroa. Siksi mittanauha onkin niin tärkeä työväline, että eron huomaa silloinkin kun sitä ei vielä näe.

Takana on siis tosi hyvä ja opettavainen kuukausi! Alan pikkuhiljaa jo itsekin uskoa siihen, että tässä ollaan nyt tosiaan tekemässä muutoksia pitkän kaavan mukaan, eikä sellaista pikkupyrähdystä, mitä on aiemmin tullut tehtyä useammin kuin olisi tarpeen.